"Hei syötkö sä aamupalaa, syötkö? Millanen sun psyykkinen olo on tällähetkellä? Eikai vaan oo tulossa takapakkia?" Psykologi katsoo vakavasti mua suoraan silmiin. Miksi mä oon näin huono valehtelemaan, miksi? Se nainen huomasi heti kysellä tuollaisia. Onneksi nyt on yli kuukauden tauko, ensiviikolla tosin ravitsemuksessa käynti.
Ostin sen puntarin. Mä en vaan tiedä miten saan sen toimimaan. Täytyy mennä pian perehtymään sen elämään. Täytyy myös kehitellä sille hyvä piilo. Kukaan, ei kukaan saa löytää sitä.
Päätä särkee, kroppa ei oo vielä tottunut ruokien vähenemiseen. Mutta kyllä se tästä. Pikkuhiljaa.
Mulla ei oo sinänsä mitään tarkkaa tavoitetta mihin haluan painoni laskevan. Oikeastaan ne kilot tuntuvat hieman toissijaisilta. Tärkeintä on nyt rangaista itteeni. Parhain rangaistus on tähän syömishäiriön alaiseksi palaaminen.
Kuitenkin, jos ja kun nyt kerta olen taas matkalla toiseen todellisuuteen, toivon tälläkertaa painoni menevän alemmaksi kuin viime kerralla. En ollut lähelläkään hengen vaaraa, nyt voisin kaiketi tähdätä sinne.
Täytyneepä kehitellä myös näihin blogi postauksiin enemmän jotain "juonta". Vaikkei teitä lukijoita olekkaan vielä montaa, niin teiltäkin otan postaustoiveita mielelläni vastaan :) Itse olen miettinyt ruoka postausta, tarkempaa esittelyä minusta ja syömishäiriöstäni, sairauden "ruokkimis" kikkoja jne. Pahoittelen tätä hieman haparoivaa bloggailua, mutta vuoden aikana taidot ovat päässeet ruostumaan ja sitäpaitsi aijemmin blogini ovat paneutuneet terveyden tavoitteluun, tälläkertaa toiseen ääripäähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti